Tälläisiä uutisia tiedossa ensi vuodelle, tai kuinkahan tämän alottaisi? Siitä on hetki kun olen kirjoitellut mitään, omaksi iloksi olen toki asiaa mietiskellyt, mutta jotenkin tuntuu, ettei osaa enää sanoiksia pukea asiaa. Mutta kuten kuvasta jo näkyy, perheenlisäystä ensi vuodelle tiedossa! Olisi varmaan pitänyt aloittaa tämä kevein askelin kertoen ensin plussauksesta ja raskauden kulusta, mutta josko tämä tästä sitten! Jatketaan yhdessä matkaa, aina kun vaan muistan tulla päivittämään kuulumisiani. Tällä hetkellä rv 23+6. Voisin lisätä tuossa joitain kuvia, joita kaverini minulle muokkaili noista aiemmista viikoista, koska tästäkin kuvasta on jo tovi.
Kihlauduttiin 17/09/2016
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Uudet tuulet ja vanhat harrastukset
Mitäs tänne? Tai siis mitäs mulle kuuluu? No siis kaikkea hyvää ja ennenkaikkea onnellisuutta, uudet työkuviot uudessa paikkaa!
Paljon on sattunut ja tapahtunut, mutta parempaan päin! Viikonloppua vietellään, mies töissä ja itse tietysti silloin vapaalla. No se tahti vaihtuupi taas viikonlopuksi kun minä surautan töihin. Kelejäkin on pidellyt sekä lenkkeilty säiden salliessa! Kokkailtu on enempi vähempi, eipä arkeemme muuta tällä hetkellä. Kirjoitan taas lisää kun muistuu vielä mieleen, (ellei seura tee kaltaisekseen) ;) Terveisin muistisairaita vanhuksia hoitava! Jutut ovat ihan omaa luokkaansa välillä ja taas välillä he taas antavat meille paljon. Olen iloinen uudesta työstäni.

torstai 9. tammikuuta 2014
TORSTAITORSTAITORSTAITORSTAI
Ihanaa, olen jotenkin saanut taas jo alkuviikosta (sittemmin loppiaisen) tehtyäkin jotain.
Eilen alkoi kuoroharkat ja tuli eilen oltua spinningissäkin kuntsikalla vain puoli tuntia, mutta oli sekin nyt jotain. Kun ei voi oikein töistä olla poissa harrastusten takia sentään =D
Aikataulullisesti reipasta menoa eilen ja tankkeja kierrellen sitten tankin kautta kotiin saunaan ja
sain mä CHEEKIN RYTMIKORJAAMON KONSERTTIIN LIPUNKIN! TAI muutaman ku pyysin pari ihanaa ystävää mukaani : )
Ja eilen sovittiin akk:n opettajan kanssa treffit koululle mun töiden jälkeen joten sekin saatiin pois alta, ja nyt enää muutama korjailu tuotekehitystyöhöni ja motivaatio esiin tän kovan kuoren alta ;D
Eiköhän tää tästä!
Ja ainiin paras meinas unohtuu.......tehtiin tänään ne maksapihvit ystäväni kanssa! Meidän suurinta herkkua! Oli kovan metsästyksen takana tiistaina ku käytiin joka kauppa melkeen Seinäjoella läpitte...no kukahan sitä nyt lähtee hakemaan jotain erikoista kaupasta pyhän jälkeen, no me tietenkin! ;)
Siitä tää loppuviikko vaan hupenee! Mahtava fiilis!
Kuulemiin.

maanantai 6. tammikuuta 2014
Jokainen on oman onnensa seppä
Vuosi on vaihtunut. Hurraa.
Tänään on pitkästä aikaa sellainen päivä, jotta minun täytyi saada kirjoittaa ihan eri aiheista kuin yleensä.
Olen niin tylsä ihminen muutenkin, että minulta puuttuu ihan positiivinen ajattelutapa. Ja kun mietin omia rutiineja kotona, niin eipä ne paljon siitä ole muuttuneet.
Mä aina puhun, että teen sitä ja tätä.....toteutus sitten aina ihan eri juttu ;( en ole mikään kodin hengetär, enkä niin hirveen pedantti monessakaan asiassa, mutta kukas mua ottais niskasta kiinni ellen minä itse=)
Nyt tarvin vain niitä tavotteita tähän rytmiini, jos aion joskus kotonakin tehdä jotain. Tuntuu että aina kotona valitan pienistäkin asioista ja vaikkei aina olisi edes valittamisen aihetta, löydän sen aina jostain!
Hyvää Loppiaista!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
TALVI ON TULLU
Muutama kuukausi takana bloggaamisesta, mutta hei nyt tänään Joulukuun 1. :senä päivän kunniaksi ajattelin jotain ajatuksia postata!
Joulu lähestyy, 1. adventtisunnuntaita vietetään Jumalanpalveluksen myötä (kotoa teeveestä katellen), Hoosianna Daavidin Poika laulettu ja pengottu taas joulukrääsä laatikoita ja uloskin löytyi yhdet valot!

| "Vuoden 2013 jääveistokset". Toinen on vesikannu : ) |
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
#sunday
![]() |
| Creative Ideas jakoi kuvan facebookissa, joten minä jaoin sitä myös eteenpäin ja eteenpäin |
mutta kävin myös kirjastossa aamulla kuulleeni/nähneeni Aleksin radioshown (YLEX:ältä) jälkeen lukemassa myös Image lehden uusimman haastattelun Cheekistä! Innolla odotetaan uutta levyä tässä kuussa ilmestyvän!
Ystävälläni on ensi kuussa synttärit ja hän aikoo juhlistaa synttäreitään Halloween juhlina, joten tästä hieman kenties inspiraatio illanistujaisiin?
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Perjantai kahvihetki kaupungissa
Viime sunnuntai
| Jouppiska here we come |
Sekä innostuttiin nousemaan Jouppiskan päälle AUTOLLA!! No johan siinä hirvitti takapenkillä, saati kuskia...hengissä selvittiin, mut en varmaankaan omalla autolla menisi ihan heti! =D
lauantai 17. elokuuta 2013
JUHLAT JA MARKKINAT KUTSUVAT TÄNÄÄN
Taas on jäänyt muutama koneton päivä väliin, koska en näköjään aina jaksa istua tääläkään =D Välillä mulla on taas niin levottomat jalat, etten pysty hetkeäkään paikallaan istumaan! No mutta tänään olemme menossa yksiin 50 -vuotis juhliin Kurikkaan ja kun olen kouluni käynyt Kurikassa, joka ikinen perjantai aina syksyllä koulun alkaessa kerättiin porukkaa ja lähdettiin luokkalaisten kanssa Kurikan markkinoille! Joten se perinne on pidetty siitä lähtien, paitsi että nyt vähän eriporukoissa sittemmin liikuttu! Nytkin olen poikaystäväni kanssa menossa ensin niille juhlille ja katsotaan sitten, kuinka paljon aikaa jää käydä markkinoilla!
Viimeksikin toin sieltä sellaisen vaaleanpunaisen jussikuvioinnilla olevan V-kauluksisen t-paidan! Saas nähä tarttuuko tänä vuonna mitään kätehen!
Sekä eilen ihanaiseni ystäväni palasi Barcelonan reissultansa ja toi minulle tuliaisia! Minä rakastuin niihin korvakoruihin heti! LOOOVE! Täytyypä joku päivä laittaa kuva niistä koruista että huivista jonka tuossa taannoin ostin ;)) Sopivat nääs hyvi yhtehen!
Sekä toissapäivänä leivoin kokeillakseni sellaisia Salmiakkimuffinsseja johonka tuli koristeeksi semmoisia kivan näköisiä Fazerin Ässä Hässäkkä karkkia!! Jotenki niihi tuli omasta mielestäni paljon sitruunaa, niin sitruunamehua kuin sitruunankuortakin raastettuna! Sekä tomusokerikuorrutteeseenki tuli sitruunanmehua :O Ja hieman oli sitten vain salmiakkirouhetta värinä!! Voisihan niitä tehdä toistekin!

sunnuntai 11. elokuuta 2013
#kukamitähätä
Olipas siitä aikaa taas kun olen tämän ääreen päässyt kirjoittelemaan. Kuitenkaan mitään kummoista ei ole tapahtunut. Kaveri muuttanut Seinäjoelle, sitä vähän opastanut ja auttanut sopeutumaan tänne! Hyvin se minun mielestä on mennyt! Tämä kaveri aloitti opiskelut täälä ja muutti sen perässä myöskin tänne asumaan!
Itselläni ole tällä hetkellä sen suurempia murehia, kuin että törmäsin eilen autollani (vesisateessa) puuhun peruuttaessani. Onneksi olin sentään itse asialla! Mutta sain taas vaihteeksi lommon autooni peräkontin kohtaan sekä apukuskin puoleiselta takavilkku ja jarruvalon kupu rikki. Osa on jo hakusessa, että semmoinen täytyy ainakin vaihtaa...että menee edes katsastuksesta läpi kun sinnekin pitäisi autoa viedä!
En muista kirjoitinko passin hausta tänne viimeksi, mutta semmoinenkin minua perjantaina odotti Ruukintien R-kioskilla! Peljästyin kun kännyyni oli tullut viesti, lähettäjä "POLIISI" ! Ensimmäisenä mieleen juolahtaa mitä olen tehnyt, ennenkuin edes luen viestiä alkuunkaan. Huh huh. Ei mitään sellaista siis, vaan huokaisin helpotuksesta ja lähdin siis töistä päin hakemaan tätä passiani! Sitten vain odotellaan matkakutsua ;) Pääsisinpä jo reissuun!
Kansalaisopiston OPINTO-OHJELMA vihkonenki pärähti tänään (taikka eilen) postiluukusta, taas on mentävä jokapaikkaan, jos vain rahat riittää! Yksi on VARMA, kuorooni Seinäjoen Naislaulajat ilmottaudun puheenjohtajana!! Ylläri, ylläri. Voin mä toki jättää menemättä, muttakun odotan kuoroharkkoja taas innolla!!
SYKSY ON TULLUT!!!!!!!!

| Kyseinen teippirulla sisältyi myös eilisiin ostoksiini. Kuten myöskin uusi auto-radio soitinkin! |
![]() |
| Lounaani sisälsi karjalanpiirakkaa ja raejuustoa |
lauantai 3. elokuuta 2013
TOKAVIKA LOMAPÄIVÄ
Taas sitä on shoppailtu. Heti melkeen ku ylös nousin niin puhelin kädes kaverille viestiä, tuutko mun kans kaupungille? Voin hakee =D ei muutaku kahvia napaan ja taas mennään.
Kesäteatterissa käyty katsoos Älä pukeudu päivälliselle -näytelmää. Oli vika kerta kun sitä esitettiin enää koko teatterissa! Tykättiin kovasti, mutta aikas lyhyt se oli. :/ Aploditkin annettiin seisten viimeisen esityksen kunniaksi.
Sieltä taas päästyäni juoksujalkaa kotia tekemään ruokaa (aina nälkäinen) ja tehtiinki hyvää lasagnettea. Ruokaleponi pidettyä ja blogini päivitettyä juoksenkin taas (autoilen) että kerkiäisimme taas paikkaan B. Joka on elokuvateatteri! Vapaalipuista viimeiset käytettävä ja nyt on noustava ja lähdettävä katsomaan The Wolverine.

| Huivi VeroModa |
![]() |
| Huivi VeroModa, kynsilakka (musta) Seppälä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)