perjantai 13. tammikuuta 2017

Rv 37+1

Enää 20 päivää laskettuun aikaan
Huh, miten aika menee nopeaa, enpä olisi uskonut, että pian olemme määränpäässämme, lapsi on pian sylissämme! Odotan jo kovasti pienokaisen maailmaan tuloa, kun se rupeaisi jossain kohtaa ilmoittamaan itestään,aivan vielä ei toki ei tarvi, että voi aivan rauhassa vielä masun sisälläni kasvaa, jotta pienokaisen olisi mahdollisimman hyvä olla täällä meidän kanssamme.
Supistuksia on alkanut jo jonkunverran tuntumaan, ei onneksi kivuliaana, mutta muutamia vihjailuja ja nappailuja on tuntunut vähän ikävästikin. Pari päivää takaperin oli hieman hiljaisempi päivä pikkukaverilla, mutta kuitenki liikuskeli jonkunverran, kun taas seuraavana päivänä oli ihan omat jumpat menossa iltaa kohden kun musiikkia kuunneltiin. Sekä saunottu ollaan vielä ihan löylyn sallimissa määrin, eli ei mitään liian kovia löylyjä, vaikka itsepä sen tietää mikä on sopivasti.
Vauvamme olisi nyt täysiaikainen, jos päättäisi nyt syntyä, mutta odottelemme sinua päivä kerrallaan, vaikkei tässä enää malttaisi odotella, mutta se palkitsee meitä vanhempiasi kun saamme sinut syliimme! 💕💖😍😘🌹

Vielä muutamia tuotteita odotellaan saapuvaksi vauvalle eli pinnasänkyyn patjaa ja sitten sellaisia kippoja hoitotasolle, joihin voi sitten laittaa esim. hoitotarvikkeita niihin ja ne tilasin IKEAlta tai niiden verkkokaupasta, kaveri mulle vinkkasi, en olisi muuten tiennyt, vaikka monella yrityksellä jo rupiaa olemaan verkkokauppaakin.
Sairauslomani palkka-asioissa olen vähän joutunut taistelemaan, kun piti hakea lisäselvitystä saikulleni, jotta se olisi palkallinen. Saapi nähdä miten käy. Muuten selkä-ja kylkisärkyjä lukuunottamatta, olo tuntuu vielä ihan siedettävältä, unirytmi on mitä se on tällä hetkellä, mutta eipä tarvi ressailla töihin lähdön kanssa enää tässä vaiheessa, kun olen onnellisesti mammalomalla ollut jo toista viikkoa.
Ajatukset avoinna vielä töihin paluusta, kun olen pohtinut opiskelujakin vielä, josko sitä kouluttautuisi lisää, pidän mielen avoinna.
Tällä hetkellä ajatukset vain tässä syntymättömässä ihmeessämme, jonka toivomme terveenä syntyvän, enkä kaipaa juuri muuta kuin rakastavan kihlattuni rinnalleni, jotta voisimme aloittaa pikkuperheenä uuden erilaisen arkemme! 🌹❤

Ei kommentteja: